perjantai 12. elokuuta 2011

Hellllou

Kone ei ollutkaan huollossa sen kauempaa, ja eilen ehdin päivitellä teille että ei tuu viikkoon ainakaan.. Sen piti olla tosiaan se viikko huollossa mutta saatiin se sitten aikaisemmin kotiin. :) Joo elikkäs värjäsin tässä viimeviikolla taas hiuksia. Viimekerralla kun olin kampaajalla käynyt ja postasin siitä tänne, puhuin punertavammista kuparin värisistä raidoista. Päätin sitten että laitan ihan oikeasti punaset raidat! Koko päähän en uskaltanut laittaa joten kokeilin tuohon etutukkaan muutaman raidan. Ja onhan se kivaa vaihteluakin aina vaaleaan tukkaan ruskeilla raidoilla. Hellu + 2 kaveria olivat kyllä sitä mieltä että olisi pitänyt ihan kokonaan värjätä koko pää punaiseksi, mutta enpä taida uskaltaa :D Mutta tässä kuvaa hiuksista, tykkään ihan valtavasti näistä kyllä :)

Tästä tulee kyllä nyt sellainen sekapostaus että! Tein toissapäivänä vielä kynnetkin, olen niiden kanssa ollut melko laiska sen katkenneen keskisormen kynnen takia. Pitänyt keksiä sellaisia kynsiä että lakkaus ei näytä tyhmältä pitkällä ja lyhyellä kynnellä yhtäaikaa. On se hieman haastavaa kyllä ollut kun ideoita tursuaa hirveästi pitkiin kynsiin ja kaikki olis toteutusta vailla, joten ei auta muu kun odotella kärsivällisesti. 
Lakkoina:
Depend base
Depend nr. 230
Wild and Crazy sylva
Wild and Crazy valkoinen
Rimmel 60 seconds 800 black out
 Ja sitten vielä asu, joka oli päälläni muistaakseni toissapäivänä. Asu oli pukiessani täysin musta ja mielestäni aika tylsä, joten päätin piristää sitä ruskealla topilla ja sinisellä huivilla. Ihanaa kun syksy tulee!
Siinäpä ne, Hejdo <:

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Toi tukka on kyl tosi ihana! Voishan se ihan kokopää punanen tukkaki olla hieno :)

Beautificationbox kirjoitti...

Kiitos! :) no voishan se olla, mutta en oikee tiedä uskallanko värjätä ku siinä on kova homma pitää se punasena ja sittekku kyllästyy nii takas taas blondiks :P

veera kirjoitti...

voi fanny ihana tukka <3 eniten olen tykänny kuitenki sinun vaaleista missä oli pidennykset :))

pistämpä itteni sun lukijaks nyt ku muistan, käy sieki tsekkaileen minun vasta avattu blogi :)) jinniblog.blogspot.com

-veera

Beautificationbox kirjoitti...

Nojoo niin mieki niistä tykkäsin eniten. Saas nähä koska mie saisin takas sitten ne pidenykset.. :P
Joo tottakai mie käväseeen! ;)